5. kohti josaa kuikka uimahalli
”Kortteli 322 kohdalla Kirstinkatu ohittaa asunto-osakeyhtiö Kristiinankatu 4.N koristeellisen kivimuurin. Talon nimi kertoo kadun vaiheista: alun pitäen se oli Kristiinankatu Ruotsin kuningattaren Kristiinan mukaan, hallitsijan, joka vahvisti uuden Helsingin perustamiskirjan 1639. Kuningattaren nimi on säilynyt samana, mutta katu muutettiin 1928 nykyiseen asuunsa – samoin kävi mm. Kruununhaassa Elisabetinkadun, josta tuli Liisankatu. Kirstinkatu oli vähällä saada nimen Eliasgatan Elias Lönnrotin mukaan, mutta kansanrunoutemme isälle annettiinkin nimikkokatu muualta, läheltä keskustaa. Rakennusmestari I. Aalto osti Kirstinkatu 4:n tontin kaupungilta 1906. Se vaihtoi omistajaa moneen kertaan, kunnes Oy Paasila sen osti ja rakennutti sille nykyisen talon kertoman mukaan venäläisten upseerien asunnoiksi. Huoneistot olivat suuria, ja käymälät sijaitsivat porraskäytävissä. Tätä nykyään talon kaikki asunnot ovat yksiöitä, mutta yhä ovat nähtävissä umpeenmuurattujen ovien jäljet. Vieläkin osa asukkaista joutuu käyttämään porrastasanteiden yhteiskäymälöitä. Kun Paasilan taloa alettiin rakentaa, se oli tapaus näillä kulmilla – oltiin kaupungin äärimmäisillä laidoilla, mihin kiviset asuintalot eiväy vielä olleet ehtineet. Kirstinkatu 1:ssä oli vuodesta 1906 sijainnut seudun ainoa kivirakennus, rukoushuone. Kristiinankadun toisella puolen sekä Alppikadun varrella oli joitakin matalia puutaloja, mutta tämä kortteli oli rakentamaton. Helsinginkadun toisella puolella kohosivat Josafatin kalliot. Itse Helsinginkatukin, nykyinen valtaväylä, puhkoi luonnontilassa uinuvaa maisemaa vähäisenä hiekkatienä. Toivo Tarvas on kuvannut tuonaikaista rakentamista kirjassaan Häviävää Helsinkiä: ”Ja sitten työ alkoi. Rask oli juuri saanut paikallensa passattua ne vaikeat sampluunalistat katon koristelistaa varten. — Rask lykkäsi sapluunaa niin että listat taipuilivat, ja hän taas keräsi lastalla tellinkeille valunutta pruukia minä kerkesi. Sitten alkoi taas uusi rappaaminen samaan listaan, ja hyvää jälkeä siitä tulikin. Listan pullea makkara oli ehjä ja täyteläinen kuin parhain metvursti. Kun Rask sitten viimeiseksi itse rappasi listan kipsinsekaisella pruukilla ja varovaisesti veti sapluunalla pitkin tehtyä rataa, niin kaunis, monipoimuinen lista loisti sileänä ja valkoisena kui vastasatanut lumi.” Vuoden 1915 henkikirjojen perusteella Paasilan talon asujaimisto oli enimmäkseen suomenkielistä, joskin muutama Venäjän alamainen oli asukkaiden joukossa. Ompelijoita ja suutareita oli talossa useita.
Paasila oli pitkään korttelin ainoa talo. Naapuritalojen asukkaat viljelivät käyttämättömäksi jääneellä joutomaalla keittiökasveja; mm. Alppikatu 13:n talonmiehellä oli siinä jokakesäinen kessumaansa. Kalliolla hän sitten kuivatteli kessujaan sekä pilppusi niitä vanhalla kessuleikkurilla talven tarpeiksi.”
-lainaus Kaija Nenosen ja Kirsti Topparin kirjasta Herrasväen ja työläisten kaupunki (Helsingin vanhoja kortteleita 2) vuodelta 1983.
Talon porttikongin edessä kuvattu kohtaus elokuvasta Syyllisiäkö? (1938).
Helsingin Kilometritehdas 