Tutkimusmatka Helsinkiin kävellen läpi kaikki sen kadut, tiet, kujat, polut…
25. Lasipalatsin kulmalla loppuu kamerasta toinenkin akku
Lasipalatsinaukillla, sen vielä linja-autoasemana toimiessa, kuvattu kohtaus Orvo Saarikiven ohjaamasta elokuvasta Suomisen taiteilijat (1943):
Vielä viisi vuotta varhaisempaa kuvaa samalta paikalta löytyy niin ikään Orvo Saarikiven ohjaamasta elokuvasta Poikamiesten holhokki (1938):
8. Runeberginkatu korttelit 475 470 ja 464
Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa, jossa nykysin sijaitsee Lääkärikeskus Mehiläisen sisäänkäynti oli aikanaan vain ikkuna:
Kohtauksessa elokuvasta Suomisen Ollin tempaus (1942) Olli (Lasse Pöysti) ja Pipsa (Maire Suvanto) pysähtyvät koulumatkalla katsomaan lelukaupan ikkunaa. Ikkunan käsipuoli nukke saa Ollin omantunnon kolisemaan. Tämä juontuu edellispäiväisestä kolarista jossa Olli ajoi pyörällään Puu-Pasilassa (tai ainakin siellä kuvatussa kohtauksessa) pikkutyttöä päin ja tämä joutui sairaalaan.
Sairaalaan, edelleen paikalla toimivaan, Mehiläiseen päästään aiemman ikkunan tilalle avatusta sisäänkäynnistä elokuvassa Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983):
Insinööri Sörsselssön (Simo Salminen) seuraa ihmeissään vierestä kun Härski Hartikainen (Spede Pasanen) vaikuttaisi saaneen idean kuullessaan psykiatri Sibeliuksen (Tommi Rinne) rientävän vuoristoneuvos Tuuran (Tapio Hämäläinen) luokse.
16. Vyökadun portaat Wellamo
Kohtaus Nyrki Tapiovaaran ohjaamasta elokuvasta Varastettu kuolema (1938):
Laivastokadun ja Vyökadun kulmauksesta alemmalle tasolle johtavien portaiden luona kuvattuja kohtauksia Jorma Nortimon ohjaamasta elokuvasta Synnin puumerkki (1942):
Poliisia juostaan portaissa karkuun Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Ristikon varjossa (1945):
Samalla paikalla kuvattu kohtauksia Lasse Pöystin ohjaamasta ja tähdittämästä elokuvasta Justus järjestää kaiken (1960):
Elokuvan Teerenpeliä (1963) nuoret naisprotagonistit, ministeri Jokisen tyttäret Pirkko (Pirkko Mannola) ja Brita (Brita Koivunen), asuvat professorinrouva Aallon (Siiri Angerkoski) huoneenvuokralaisina Luotsikatu 10:ssä:
Aarne Tarkaksen ohjaama Teerenpeliä jäi Toivo Särkän luotsaaman Suomen Filmiteollisuus oy:n viimeiseksi elokuvaksi ennen yhtiön konkurssia.
33. Anin kulma ja satamaradan väylää Melior radan yli
Kuvan eteläisen satamaradan raiteista tässä Telakkakadun ja Tehtaankadun risteyksessä lainasin Seisake.net -sivustolta.
Melior (Latinaksi parempaa tarkoittava adjektiivi)
Osoite:Telakkakatu 1 – Speranskintie 3
Arkkitehti:Georg Wasastjerna, K.V. Polón
Rakennusvuosi:1906
Kaupunginosa:Eira
Kortteli:Vikla
”Vähän nuorempi on Hernesaarenkadun Telakkakadun kulmatalo, kiinteistöosakeyhtiö Thalattan rakennuttama. Sen erikoisuutena ovat pääportaan porraskäytävän seinämaalaukset; toisessa nähdään leveän ja kaidan tien kulkijat, toisessa Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. Maalaukset ovat taiteilija Gunnar Widholmin käsialaa. Talon puukellarissa aloitti aikoinaan kipsiverstaansa Arthur Kortman, tunnettu ”modellööri”, joka on suorittanut mm. Ville Vallgrenin veistosten kipsitöitä. Hänen verstaassaan syntyivät myös elokuvateattereiden Astorian ja Kino-Palatsin sekä ravintola Kämpin kipsikoristeet.
Talon piharakennuksella on oma historiansa. Siellä toimi aluksi Pauligin kahvinpaahtimo ja kovaa leipää valmistava leipomo. Vuonna 1912 insinööri Arvid Wikström vuokrasi sieltä tilat vastaperustetulle Suomen Punomatehtaalle. Tehtaan toimiala oli varsin uudenaikainen: se punoi päällystä kirkkaalle ja kumieristeiselle kuparilangalle. Tästä vaatimattomasta kymmenen miehen verstaasta kasvoi Suomen Kaapelitehdas Oy.
Nykyisin piharakennuksessa toimii mainoskuvaamo Kolmonen.”
-lainaus Kaija Ollilan ja Kirsti Topparin kirjasta Puhvelista Punatulkkuun (Helsingin vanhoja kortteleita osa 1), vuodelta 1976.
Meliorin talon ja sen ympäristön historiaan antaa oman katsauksensa 1900-luvun lopulta myös professori Matti Klinge elämäkertansa kolmannessa niteessä Anarkisti kravatti kaulassa (Siltala 2015). Kirjan alussa ollaan vuodessa 1972 ja professori Klinge perheineen on palaamassa Ranskasta, hoidettuaan Pariisissa Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin vierailevan professorin virkaa 1970–1972. Klinget olivat hankkineet asunnon silloisesta Hernesaarenkatu 3:sta sitä näkemättä, antaen pääpainon asunnon sijainnille Ranskalaisen koulun läheisyydessä. Koulu sijaitsi vuoteen 1994, jolloin se muutti nykyiseen osoiteeseensa Munkkivuoreen, Laivurinkadulla, Eirassa. Klingen poikien koulumatka oli siis noin 600 m / 5 min kävellen Eiran halki. Nykyisin kyseisessä Laivurinkatu 3:n talossa toimii Eiran aikuislukio. Klingeille kodin sijainti perheen lapsille valitun kielikoulun läheisyydessä oli siis tärkeintä. Lisäarvoisiksi mainitaan myös perheen aikuisten kohtuullisiksi muodostuneet työmatkat (WSOY:n taloon Bulevardilla ja Yliopiston Heimolan taloon).
Talo Telakkakadun ja (vielä silloin) Hernesaarenkadun kulmassa kävi tarkoitukseen, koska se sijaitsi risteyksen ns. paremmalla -tai (kuten Klinge asian ilmaisee) kaupungin puolella. Vuonna 1972 rahtijunat kulkivat vielä ahkerasti Telakkakadun satamarataa pitkin. Radan Herne- ja Munkkisaaren puoleinen alue olikin sitten jo epäilyttävää Rööperiä: telakan, sataman, hoitamattomien rantojen ja pimeiden pullojen valtakuntaa. Klinge kertoo huolestuneen anoppinsa käyneen jopa poliisilaitoksella tiedustelemassa alueen turvallisuudesta. Tyypillistä isoäitiyttä kaiketi, sillä mitäpä pienten lasten lähiomainen ei osaisi uhkaksi nähdä. Kontrastina tähän likirööperisyyteen olivat Klinget asuneet Pariisissa lähiössä – kaukana kiihkeämmän keskustan mahdollisista uhkista. Omaa näkemystään Meliorin -talon sijainnista Klinge kuvaa ”hieman idealisoiduksi” siihen suuntaan, että koki lasten eduksi nähdä jo varhain ”yhteiskunnan moniarvoisuutta”. Tällä olisi lapsia sivistävä vaikutus, toisin kuin esim. Tapiolan kaltaisessa ”porvarillisessa reservaatissa” asumisella. Näistä reservaateista yliopistolle 70-luvulla saapuneet uudet opiskelijat saivat Klingen mukaan usein ”…ensi kertaa nähdä ”puliukkoja” ja muuta sosiaalista todellisuutta ja joka sen nähdessään radikalisoitui utooppisesti”.
Sittemmin kaikki on näillä kulmilla muuttunut rajusti. Meliorin nykyinen osoite on Speranskintie 3. Mielenkiintoisessa kadunnimiuudistuksessa aiemmin satamaradan ylittänyt Hernesaarenkatu, nyt poikkiliikenteen estäneen radan poistuttua, katkaistiin sen kohdalta kahdeksi erinimiseksi kaduksi. Historiallinen tausta Speranskintien nimelle on Klingen mukaan siinä, että nykyisellään Eiran eteläpuolen ympäri kaartuva Merikadun länsipää oli aiemmin ollut sen niminen. Derussifikaation merkeissä nimi poistettiin vuonna 1928 ja palautettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1998. Kyseessä on Suomen suurruhtinaskunnan ensimmäisenä valtiosihteerinä Pietarissa toimineen, matematiikan ja fysiikan professorin Mihail Speranskia (1772–1839), jota myös venäläisen liberalismin isäksi kutsutaan, kunniaksi nimetty tie. ”Nimenmuutos (1998) heijasti alueen statuksen nousua, nykyäänhän entisen satamaradan paikalla on hieno puisto, ja hiukan kauempana on uusi Meri-Eiran (Eiranranta) kalliiden asuntojen kaupunginosa.” -kirjoittaa Klinge. Joitakin muutokseen kadonneita asioita Klinge muistelee kevyellä haikeudella värittäen: ”Siinä nykyisen Meri-Eiran rannassa, josta talonmiehemme lähti soutuveneellä kalastamaan isolle perheelleen ruokaa, on nyt hieno pieni hiekkauimaranta. Satamaradan reunojen risukko roskineen oli lasten kannalta jännittävää aluetta; nyt satamaradan tilalla on puistoalue ja suuri nurmikenttä. Yhdestä ikkunastamme oli hieno näköala merelle, ja talomme vintiltä näki melkein Viroon… Nyt siitä siis näkyisi etenkin vauras asuinalue.”
Itse asuntoa Klinge kertoo remontoidun varsin perusteellisesti. Se muodostui kahdesta pikkuhuoneistosta jotka oli eteisten ja ruokasalin kohdalta seiniä puhkomalla yhdistetty. Alkuperäisiä Jugendkuvioisia kaakeliuuneja oli näin ollen asunnossa kaksi. Tässä mukana toinen niistä professori Klingen itsensä asunnon interiööristä tekemässä maalauksessa.
Myöhemmin professori Klinge mainitsee kirjassaan tapauksen, jossa hänen puolisonsa töistä kotiin palatessaan löysi ns. puliukon Meliorin rapusta kuuntelemasta heidän asunnostaan kuuluvaa Chopinin musiikkia. Rantojen mies oli pyytänyt, saanut ja saanut vielä toistuvasti muillakin kerroilla pyytäessään voileivän evääkseen rapusta lähtiessään. Näin siis vielä 70-luvulla, kun useimpien Helsingin keskustan kiinteistöjen ovet olivat päivisin auki. Eihän silloin vielä ollut kännyköitä, eikä vanhoissa taloissa ovisummereita – mahdollisten vierailijoiden sisäänpääsyä varten. Toisin on ollut jo pitkään, enkä minäkään nyt päässyt katsomaan Meliorin porraskäytävän seinämaalauksia.
———-
Telakkakadun ja Speranskintien kulma vilahtaa Jorma Nortimon ohjaamassa elokuvassa Synnin puumerkki (1942):
Kansankuppilan portaille vauvana hylätyn Stiinan (Irma Seikkula) kasvutarina sijoittuu suurimmalta osin Hermannin puutaloalueelle. Kohtaus Eiralaisessa kadunkulmassa osuu Stiinan ja Martan kotimatkalle kotelotehtaalta. Merikadulta Armfeltintielle käännyttäessä päästään elokuvassa kätevästi suoraan Hermannin puutalomiljööseen.
Kohtaus elokuvasta Rakas varkaanii (1957) on kuvattu Meliorin kulmassa.
Lissie (Elina Pohjanpää) on nuori nainen, jolla on kleptomaanisia taipumuksia. Liukastumalla itse kadulle pudottamaansa banaaninkuoreen houkuttelee hän Juhani Ahon puiston laidalla Eirassa ohi kulkevia herrasmiehiä avukseen varastaakseen tilanteessa heidän lompakkonsa. Taskuvarkauden uhri (Pentti Irjala) hälyttää poliisin (Kullervo Kalske) ja he saavatkin pakoon lähteneen Lissien kiinni Meliorin kulmassa sijaitsevan kirjakaupan ikkunan luona. Nähtyään ikkunassa dosentti Leopold Tisdallin teoksen ”Varkaan psykologia” Lissie ilmoittaa häntä varkaudesta syyttävälle miehelle ja poliisille olevansa rouva Tisdall, jolloin mies epäilee erehtyneensä henkilöstä. Eihän nyt kaikenmaailman dosentinrouvia sovi taskuvarkaiksi epäillä. Hetkeä myöhemmin elokuvassa Lissie tapaa sattumalta oikean Leopold Tisdallin (Pentti Siimes). Tisdall on juuri sellainen vanhoille suomifilmeille tyypillinen ylilyödyn koomillinen akateeminen hahmo, että voisi hyvin kuvitella Alexander Stubbin muodostaneen surullisenkuuluisan käsityksensä dosenteista juuri tähän nojaten. Tisdall asuu äitinsä kanssa, pukeutuu frakkiin ja tohveleihin, lukee syvämietteisen näköisenä itse kirjoittamaansa kirjaa, eikä ole ennen kohtaamistaan Lissien kanssa koskaan tavannut tutkimustensa/teoriansa varsinaista kohdetta: oikeaa elävää varasta.
15. patsas näköalapaikalla ja näkymät
Helsingin Kilometritehdas 